| Autoglym Ralli, 6.9.2008
Seuraavana oli vuorossa pitkästä aikaa ralli Tampereella, jossa oli tulossa huikeat kisat luokassa kun minun ja kartturini Järvisen Tuomaksen lisäksi oli vain neljä kilpailijaparia. Ja koska Wilénin ennustettiin keskeyttävän jo ykköselle voimansiirto-ongelmiin niin käytännössä haastoimme vain Laitisen ja Roivaksen. Yritys saakoot vetää. Oli muutenkin oudot fiilikset kun tallipäällikkö sanoi, että tiellä pitää pysyä mutta ottaa samalla hyvä sijoitus. En minä mikään Loeb ole.
Ykköselle ja nopeeta baanaa, huh. Ei mitään muuta kerrottavaa kuin Wilénin keltainen Suzuki Swift tien vieressä ja kartturi Kohtaniemi lapa pystyssä. Oltiin täällä viimeisiä ja turpaan tuli niin perkuleesti.
Kakkosella meno vähän jo parani ja olimme kolmansia.
Kolmosella hyvin ennen kuin käännyttiin kärrypolulle, oli aika väkinäistä mutta aika oli ihan kohtuullinen, täälläkin kolmas.
Nelosella yritetään sitten vaikka toiseksi ja yritys olikin hyvää, ajo maittoi ja oli todella siisti vetää, olimme ajamassa ”puskakellon” mukaan hyvää aikaa kunnes yksi vähän pidempi oikee yllätti ja takapyörä nappasi huonoksi onneksemme ojarumpuun ja siitä lähettiin. Kun auto oli saatu takaisin pyörillään, niin eihän se näyttänyt edes kovin pahalta, Kai tuolla ois kisankin voinut kova jätkä ajaa loppuun, jos poliisit ei olisi sattuneet tulemaan vastaan, mutta päätimme vetää auton läheiseen tienpistoon parkkiin ja palata katsomaan josko joku muukin sortuisi samaan paikkaan. Ei sortunut. Kiitoksia vielä Tuomas Järviselle hyvin hoidetusta konttorityöstä, ammattimies.
Palataan kisoihin alkutalvesta jos on pehmeät penkat.
|