![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Keijo Seppänen aloitti kilpailu-uransa vuonna 1981 Keski-Uusimaa Rallista Opel Kadetilla kartturinaan Matti Savolainen. Kaikissa ajamissaan kilpailuissa Keijon alla olikin Kadett. Kaikenkaikkiaan Keijo ajoi 11 kilpailua ja niistä pieni tiivistelmä alla.
Vuonna 2003 Keijon pojalle Samille tuli 15 vuotta ikää täyteen ja näin oli mahdollista aloittaa kilpaileminen jokkiksen parissa. Muutamia kisoja vuodessa tuli ajettua ja menestystä ei kamalasti tullut, mutta tulipahan ajeltua. Tarkemmat raportit kilpailujen kulusta löydät kalenterista. Tallissa kävi vuonna 2005 myös SS-luokan Nissan Micra, jolla ajettiin hieman radalla, mutta ikinä kilpailussa autoa ei nähty. Vuonna 2006 Samilla tuli sitten tuo 18 vuoden ikä täyteen ja ajokortti. Talliin tuli Ruotsista Trophy Suzuki Swift ja vuonna 2007 sillä olisi tarkoitus kilpailla satunnaisissa kilpailuissa. Ehkäpä Suzukin ratissa nähdään myös Keijo. Ensimmäisten rallien vuoro oli sitten vuonna 2007 ja ensimmäinen kilpailu Mäntsälässä päättyikin toisella erikoiskokeella ulosajoon. Yhteensä vuonna 2007 kilpailtiin neljässä rallissa, menestystä ei juurikaan tullut ja kausi päättyi kuten alkoikin, ulosajoon. 2008 oli sitten edessä armeija ja talven aikana ajettiin vain yksi kilpailu Häijäässä. Kesällä kilpailtiin yhdessä rallisprintissä ja rallissa, jossa Suzuki pääsi kaatumaan. Vuorossa oli siis Suzukin naputtelu suoraksi ja vuonna 2009 jatketaan. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||